kommentti edelliseen, blogspot sekoilee taas, joten en voi kommentoida.

Ihminenhän ei ole pelkkä kehonsa, kuten emergentissä materialismissa ajatellaankin, vaan ihminen koostuu hengestään ja kehostaan. Mielestäni ihminen siis on  sielu ja keho. Kuolluthan ei ole enää ihminen, vaan ruumis, joka haudataan. uskon, että sielu on elämä, joka tulee jostakin ja poistuu lopulta, jolloin ihminen kuolee. sielun olemassaoloahan ei mitenkään voida todistaa, muttei myöskään falsifioida, jolloin itseasiassa sielun olemassaolo tulisi nykytieteen sääntöjen mukaan "varovaisesti hyväksyä". En kuitenkaan kannata klassista dualismia, vaan olen sitä mieltä, että koko ihmisen keho on täynnä sielua koko elämän ajan, jolloin ne yhdistyvät, eivätkä ole erillään toisistaan. Eli tavallaan sielu on ihmisen bensa ja aivot moottori.

T. Minna-Kerttu

Mind-body -probleema /dualismi

Minna-Kertun kanssa tästä juttelinkin jo Facebookissa, ja tänään tulin jutelleeksi asiasta myös filon opettajan kanssa. Dualismista kun puhuttaessa opettaja totesi, että jos kyseessä onkin parallelismi, henkisyys ja materia kulkevat rinnakkain samassa tahdissa, vaikka niillä ei olekaan kausaalisuhdetta niin silti ne ikään kuin näyttäisivät vaikuttavan toisiinsa.

Tämä kysymys on jotenkin jäänyt vaivaamaan mieleen. Itse oon aika paljon miettinyt emergenttia materialismia, joka ikään kuin lähentelisi dualismia. Ihminen on vain materiaa, joka kuitenkin on enemmän kuin osiensa summa. Tietoisuus ja kaikki henkisyys olisi ikään kuin aivojen sivutuote. Ihminen ei ole tutkinut aivoja tarpeeksi, jotta nähdä kaikki aivojen rakenteelliset ominaisuudet. Materialismissa kun törmätään ongelmaan, että ihminen pitäisi olla rakennettavissa uudelleen, jos kerta kaikki on kiinni vain materiasta. Jos se ei onnistukaan siksi, että ihminen ei vain osaa vielä tutkia oikein tai nähdä kaikkia asioita.

Mitä mieltä te olette? Mikä olisi paras vaihtoehto teidän mielestänne asiaan? Miksi?

Utilitarismi ja kuolemantuomio

Teen nopean katsauksen asiaan, joka on mietittynyt jo jonkin aikaa. En ehkä ehdi tässä nyt yömyöhään koeviikon odottaessa huomenna asiaa puimaan, mutta halusin silti jakaa tämän aiheen jo nyt. (Todettakoon alkuun, etten kannata kuolemantuomiota ja olen pähkäillyt asiaa sen valossa. Tuntuu, etten löydä järkeviä argumentteja alla olevaan probleemaan.) Alun perin kaikki tämä pohdinta lähti liikkeelle tästä blogikirjoituksesta. Haluaisin löytää päteviä argumentteja ja kyseenalaistaa.

Jos lähdetään siitä, että utilitarismin mukaan oikein on se, mikä tuottaa suurinta hyötyä mahdollisimman monelle. Kuolemantuomion avulla pääsisimme eroon rikollisista, joilla on hyvin suuri todennäköisyys tehdä rikoksia myös tulevaisuudessa. Enemmistölle olisi hyötyä siitä, että pahantekijät poistettaisiin yhteiskunnastamme. Se ei poista varsinaista ongelmaamme, se ei poista sitä, että murhia tehdään ja ihmiset on julmia toisilleen. Pitäisi kai miettiä, mikä oikeuttaa tuon rangaistuksen. Utilitarismin mukaan se on mitä ilmeisimmin nimenomaan hyöty.

Tappamalla rikolliset, jotka ovat ajautuneet pois arkielämästä, työnteosta ja tuottavuudesta, säästettäisiin rahaa. Sen avulla luotaisiin jonkin näköinen illuusio turvallisesta yhteiskunnasta. Valtio poistaa valtion turvattomuutta aiheuttavat tekijät. (Mutta! Tekeekö kuolemantuomio todella valtiosta turvallisen, voiko turvallinen olla sellainen valtio, joka tappaa jäseniään? Eikö silloin juuri ihmiset joudu olemaan suurimman pelon edessä. Huolimatta esimerkiksi puolueiden eri näkemyksistä, valtion pitäisi olla puolueeton ja taata turvaa.) 

Mikä oikeuttaa vallankäytön? Peloterangaistus ei toimi. Tuskin kukaan lähtee tekemään esimerkiksi murhaa, vaikka tietäisi selviävän siitä vähällä. Vallankäyttöä perustellaan myös retributiivisella ja hoitavalla/terapeuttisella vallankäytöllä. Retributiivisuus perustuu pelkästään kostoon, "rikollisia on oikein rangaista, koska ne ovat tehneet rikoksen" ja siinä se. Kuolemantuomiolla ei ainakaan hoideta ketään muuta kuin vallankäyttäjään itseään.

Ehkä pitää tarrautua tosiaan hyödyn käsitteeseen. Onko todellista hyötyä se, että poistetaan vaaran aiheuttajat eikä esimerkiksi tarkastella syitä, jotka vievät murhiin ja muihin vakavampiin rikoksiin? Oma näkemykseni olisi se, että rikoksen tekijät tulisi panna töihin. Jos ottaa nyt esimerkiksi lievemmän rikoksen, esimerkiksi varkauden, minua hyödyttää paljon enemmän se, että rikollinen tekee minulle työtä kuin se, että rikollinen istuu vain vankilassa. Näen jonkinlaiset työlaitokset paljon kätevämpinä ja edullisimpina (yhteiskunnalle ja rikolliselle itselleen; on helpompi lievissä tapauksissa palata arkeen jälleen, kun on tehnyt työtä ja ollut jollain tapaa hyödyllinen ja pyrkinyt takaisin arkeen) kuin tämän hetkiset vankilat. Työllään vangit maksaisivat edes osan aiheuttamastaan kustannuksesta, joka laskeutuu veronmaksajien niskaan. 

Ehkä pitäisi miettiä myös jotain moraalisuudesta. Voi olla oikeudenmukaista tappaa tappaja, mutta onko se moraalisesti oikein. Välillä tuntuu unohdettavan, kuinka oikeudenmukaisuus voi olla moraalitonta ja epäoikeudenmukaisuus moraalista.

Mitä mieltä olette? Mitä ajatuksia on herännyt? Pahoittelen mahdollisia ajatusvirheitä tai epäloogisuuksia. Olen kirjoittanut tästä aiheesta aikaisemminkin johonkin word-tiedostoihini ja voisin niitä selata tarkemmin jossain vaiheessa kun on enemmän aikaa ja jaksamista syvemmälle pohdiskelulle. Tavallaan minusta tuntui hankalalta äkkiseltään tyrmätä ajatusta utilitarismista ja kuolemantuomiosta. Se todella tuottaa jonkinmoista hyötyä. Silti en vain voi hyväksyä minkäänlaista tappamista.

luonnollisuus ja yliluonnollisuus

Mietiskelimme hieman rehtorini kanssa idealismia ja materialismia sekä luonnollisuutta ja yliluonnollisuutta. Siitä jatkoin sitten itsekseni.
Länsimainen jako luonnolliseen ja yliluonnolliseen vaikuttaa hyvin keinotekoiselta. Länsimainen filosofia ei tunnusta mm. Jumalaa tai mitään muutakaan "yliluonnolliseksi" luokiteltua, eli uskonnollista. Idealismi on kuitenkin varsin varteenotettava näkemys. Henkinen elämä ei kuitenkaan ole tiedettä, vaan menee uskonnon puolelle. Idealismissa ei siis olisi elämää?
Materialismin suuri kannatus vaikuttaa aluksi ihan järkevältä, mutta, kun asiaa ajattelee tarkemmin, ei materialismilla ole sen parempaa perustaa kuin idealismillakaan. Materialismihan perustuu havainnoille. Samoin perustuu kuitenkin henkisyyskin. Erona on vain se, että materialismin havainnot tulevat (ainakin näennäisesti) minän ulkopuolelta, kun taas idealismin havainnot ovat (ainakin oletetusti) täysin subjektiivisia.
Mitään perustaa sille, että "luonnolliset" havainnot olisivat yhtään todempia tai epätodempia kuin "yliluonnolliset" ilmiöt, ei ole. Kukaan ei ole pystynyt todistamaan Jumalan olemassa oloa, mutta ei Big Bangiäkään voida todistaa, se on vain sen erään tiedemiehen teoria maailman synnystä, ja sehän on oikeastaan samankaltaltainen teoria, kuin luomiskertomus, siinä ei vain oleteta Jumalaa tms., vaan kaiken alkuunpanijana on energia.
Tiede perustuu suurelta osin uskomuksiin (tieteellinen tietohan perustuu induktioon, jolle ei voi perustaa varmaa tietoa, vain uskomuksia), samoin kuin "yliluonnollisten" asioiden olemassa oloon uskominen. Siksi tiedettä voi hyvin kutsua uudeksi uskonnoksi, joka vain kertoo uuden luomiskertomuksen.
Kaikki havaitseminen on subjektiivista. Siksi väitteet "puhuin kaverin kanssa" ja "puhuin enkelin kanssa" voivat olla yhtä tosia tai epätosia. Enkeleitä tosin kai tavataan harvemmin kuin kavereita, ja siksi kaverit eivät ole yliluonnollisia olioita, mutta enkelit ovat.
Ylipäänsä kaiken usein tapahtuvan ajatellaan olevan luonnollista ja hyvin harvoin tapahtuvien asioiden yliluonnollisia, ellei tiede ole selittämässä niitä. Rakkaus on täysin abstrakti, mutta hyvin tavallinen asia, kun taas Jumalan läheisyys on samaa laatua, mutta harvemmin esiintyvää.
Jos tiede sanoisi kummitusten olevan kuolleiden ihmisten vielä hajoamatonta energiaa, kummitukset olisivat yhtäkkiä luonnollisia. Jos saman asian sanoisi mystikko, kukaan ei edelleenkään uskoisi kummituksiin ja mystikkoa pidettäisiin höpönä. Kummitukset olisivat edelleen epätodellisia ja "yliluonnollisia".
Näin. Nyt meni pitkäksi, joten lopetan tähän, etten kirjoita romaania tänne.
Ps. En myöskään jaksa kirjoittaa nyt enempää.